Fortumin Tuhkajalostamon rakennustyöt etenevät - käyttöönottoa ei tehdä ennen lopullista lupaa

22.6.2017

Fortumin Tuhkajalostamon rakennustyöt etenevät - käyttöönottoa ei tehdä ennen lopullista lupaa

Fortum investoi Porin Mäntyluotoon sijoitettavaan Tuhkajalostamoon, joka sai aluehallintoviraston myöntämän ympäristöluvan maaliskuun lopussa. Tuhkajalostamon rakentaminen alkoi kesäkuun 2017 alussa, ja rakentaminen kestää noin vuoden.

Ympäristöluvasta on tehty kolme valitusta ja Vaasan hallinto-oikeus antoi 15.6.2017 välipäätöksen, jonka mukaan Tuhkajalostamon toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin kaikki valitukset on käsitelty.

- Fortum ei ole aloittanut eikä ole aikeissa aloittaa laitoksen toimintaa ennen kuin valitukset on käsitelty ja olemme saaneet hallinto-oikeuden luvan aloittaa toiminta. Rakennustyömme kuitenkin jatkuvat, sillä välipäätös ei kiellä laitoksen rakennustöitä, kertoo projektin johtaja Ville Yrjänä Fortum Recycling and Waste Solutionsista.

Tuhkajalostamossa on tarkoitus käsitellä merkittävä osa Suomen yhdyskuntajätteen poltosta syntyvistä tuhkista, jotka nyt stabiloidaan niiden sisältämien liukoisten aineiden takia ja loppusijoitetaan kaatopaikalle Porin Peittooseen.


Lisätietoja: Ville Yrjänä, projektin johtaja, Fortum, Recycling and Waste Solutions, puh. 050 337 3206